Naisten yksinluistelussa nähdään neljä suomalaista: Janna Jyrkinen, Emmi Peltonen, Nella Pelkonen ja Oona Ounasvuori.
Viime kaudella EM-kilpailuiden seitsemänneksi sijoittunut Janna Jyrkinen sijoittui kauden avauskilpailussa Bergamossa 11:nneksi.
– Finlandia Trophyssa tavoittelen puhtaita ohjelmia ja koko kauden tavoitteenani on päästä EM- ja MM-kilpailuihin, kertoo Jyrkinen.
Emmi Peltonen on palannut innostuneena kisajäille vajaan vuoden tauon jälkeen, sijoittuen kauden avauskilpailussaan Autumn Classic International –kilpailussa seitsemänneksi.
– Eilen aloin miettimään, että montakohan vuotta siitä on, kun olen ollut Finlandia Trophyssa. Kisapaikka on kyllä ollut, mutta sitten on sattunut jotain enkä ole päässytkään osallistumaan. Tällä kaudella minulle oli todella tärkeää, että sain paikan tänne ja nyt rakennan kautta kilpailu kerrallaan, iloitsee Peltonen.
Pariluistelussa Suomea edustavat Milania Väänänen ja Filippo Clerici, jotka saavuttivat heti kauden ensimmäisessä kilpailussa Lombardia Trophyssa EM- ja MM-kilpailuihin tarvittavat tekniset pisterajat sekä lyhyt- että vapaaohjelmissa.
– Päätavoitteemme on saada yli 160 pistettä. Haluamme nousta tuloksissa korkeammalle ja kehittyä jokaisen kilpailun myötä, summaavat Väänänen ja Clerici.
Miesten yksinluistelussa debytoiva Arttu Juusola teki viikko sitten kauden ennätyspisteensä junioreiden Grand Prix -kilpailussa Gdanskissa. Suomen toinen edustaja Makar Suntsev avasi kautensa Lombardia Trophyssa.
– Olen aina toivonut pääseväni kisaamaan tähän kilpailuun, ja nyt on ihan mahtavaa olla täällä, iloitsee Juusola.
Jäätanssijat aloittavat kisaurakkansa lauantaina. Suomea kilpailussa edustavat viime vuoden EM-pronssimitalistit Juulia Turkkila ja Matthias Versluis, jotka avasivat kautensa Nebelhorn Trophyssa sijoittuen kolmanneksi. Toinen suomalaispari Yuka Orihara ja Juho Pirinen osallistuivat viikko sitten Nepela Memorial -kilpailuun sijoittuen kuudenneksi.
– Meillä on yksi kisa takana ja näitä suorituksia lähdemme parantamaan. Yritämme saada enemmän irti itsestämme; ei pidätellä mitään vaan mennään täysillä. Koko kautta ajatellen tavoitteenamme on kivuta kohti maailman huippua, kertovat Turkkila ja Versluis.
Finlandia Trophy Espoo alkaa perjantaina 6.10.2023 klo 13.00 pariluistelun lyhytohjelmakilpailulla. Päivä jatkuu miesten lyhytohjelmilla klo 15.00 ja ensimmäisen kilpailupäivän päättää naisten lyhytohjelmakilpailu klo 18.20 alkaen.[:en]The international Finlandia Trophy, taking place from October 6th to 8th, 2023, kicks off the top figure skating season in Espoo. The competition is one of ten in the International Skating Union’s (ISU) Challenger Series, where competitors participate in singles skating, pairs skating, and ice dancing. In addition to this, a synchronized skating short program invitational and a Special Olympics series competition will be held in conjunction with the Finlandia Trophy in Espoo. Skaters from 22 countries will be participating.
Friday October 6th
13.00–14.49 Pairs Skating, Short Program
15.10–17.58 Men, Short Program
18.20–21.21 Women, Short Program
[:]
